Jokiranta Porvoo

Tosiasiat tunnustaen yhdessä kohti tulevaa

”Politiikoilla tulee olla kyky kuunnella kaupunkilaisia, mutta samalla on muistettava myös vastuu kaupungin taloudesta”

Porvoon kaupungin saamat verotulot ja valtionosuudet vähenevät selkeästi lähivuosina. Itä-Uudenmaan hyvinvointialue teki 2024 yli 45 miljoonaa euroa tappiota ja seuraavatkin vuodet tulevat olemaan tappiollisia. Lapsimäärä laskee merkittävästi lähivuosina.

Ikääntyneiden määrä suhteessa muihin ikäluokkiin kasvaa. Julkisen sektorin palkat nousevat selvästi tehdyn palkkasopimuksen mukaisesti 2025 – 2028. Olemme siirtymässä aivan toiseen toiminta- ja talousympäristöön, missä olemme Porvoossa olleet viimeisten vuosien aikana.

Poliitikot ja viranhaltijat tekivät yhdessä talouden tuottavuus- ja tasapainotusohjelman (=Tatuta), joka yksimielisesti hyväksyttiin valtuustossa toukokuussa 2024. Tällöin tunnustimme yo. tosiasiat. Onko muutosta tapahtunut kevään jälkeen? En ainakaan itse löydä positiivisia muutoksia kevääseen verrattuna, joiden myötä olisi mitään perusteita luopua yhdessä sovitusta ohjelmasta. Olen kuullut, että minua kutsutaan ”Jorma Purraksi” tai ”Mister Tatutaksi”, joka pitää tiukasti kiinni yhdessä sovituista talouden säästötavoitteista, eikä ole valmis näistä joustamaan. Tämä pitänee pääosin paikkansa.

On harmillista huomata, miten ihmiset edelleen sekoittavat käyttötalousmenot ja investoinnit toisiinsa.

On harmillista huomata, miten ihmiset edelleen sekoittavat käyttötalousmenot ja investoinnit toisiinsa. Eli yksinkertaistetaan; jos jätetään, joku investointi tekemättä niin voidaan lisätä käyttömenoja. Näin ei valitettavasti ole todellisuudessa. Tai kommentit, että Nesteen yhteisöverotuloilla ei ollut vaikutusta Porvoon kykyyn investoida kouluihin ja päiväkoteihin. Porvoo on investoinut enemmän kuin yksikään muu iso kaupunki suhteessa asukasmääräänsä vuosina 2013-2023 em. kohteisiin.

Politiikoilla tulee olla kyky kuunnella kaupunkilaisia, mutta samalla on muistettava myös vastuu kaupungin taloudesta. Ymmärrän, että kaikessa elämässä ja myös politiikassa ovat tunteet mukana, kun päätöksiä tehdään. Yleensä kuitenkin parhaat tulokset saavutetaan, kun ensin tunnustetaan tosiasiat ja vasta sen jälkeen otetaan tunteet mukaan.

Realiteetti on, että meidän on nyt löydettävä säästöjä käyttötalousmenoihin ja kokonaan uusia toimintatapoja, jotta teemme asioita viisaammin ja varaudumme tulevaan. Kaikkia rakenteita ja palveluja, mitä meillä on tällä hetkellä ei välttämättä ole mahdollista ylläpitää nykyisellään ja investointikohteita on kyettävä tulevaisuudessa priorisoimaan paremmin sekä myytävä entistä nopeammassa tahdissa kiinteistöt, joilla kaupungilla ei ole käyttöä.

Näistä monen mielestä negatiivisista kommenteista huolimatta katson positiivisesti eteenpäin. Haastan kaikki porvoolaiset yhdessä pohtimaan, kuinka kehitämme Porvoon elinvoimaa ja rakennamme yhdessä kestävän talouden pohjan, jolla varmistetaan, että Porvoo on tulevaisuudessakin hyvä paikka asua ja elää.